MEISTÄ

Mopon virittelijöistä automaatioeksperteiksi

Poijankloppien ystävyys

Yrityksen juuret ovat lakeuksilla lähtöisin kahden pojan kaveruudesta.

Ala-aste ikäisinä pelattiin futista ja salibandya samassa joukkueessa, ja yläasteiässä oltiin samalla luokalla.

Poikien nuoruuteen tietenkin kuuluu kaikenlaisten konnuuksien teko ja moperien ruuvaaminen, kai se on ollut se yhdistävä voima.

Samalla luokalla opinahjoa kuljettiin aikuisiksi asti.  Lopulta oltiin samassa työpaikassa useamman vuoden ja sen rohkaisemana uskallettiin kokeilla perustaa oma firma.

”Virittelyistä kasvoi vuosien myötä yhteinen intohimo – automaatio. ”

Alkuvuodet tehtiin aliurakointia monelle eri alan toimijalle, oli oviasennuksia (Crawford) ja maitokonehuoltoja (SAC), mutta aina jompikumpi teki teollisuusautomaatiota jollekin firmalle.

Lopulta todettiin, että tämä homma pitää lopettaa ja mennä toiselle töihin, tai sitten pitää ruveta tekemään omia projektia.

Tästä innostuneena ensimmäinen oma kuljetinprojekti tehtiin 2015 vuonna, josta kaikki lähti.

Yritys on aina hakenut maltillista kasvua, ja taloutta on rakennettu sitä mukaa, kun kassaan on jäänyt jotakin.

Meiltä saat koko tuotantoketjun suunnittelusta huoltoon

Nyt meitä on 15 henkeä vakituisesti, joista 5 omaa suunnittelijaa.

Pajasta meiltä löytyy monenlaista taitajaa: taittuu pellit ja hoituu koneistaminen, tiedetään myös minkälaista erikois-osaamista meillä on korkean hygienian tiloihin.

Sitten kun meillä on näitä projektia lähes aina päällekkäin useampi, niin käytämme pitkäaikaisia ja valikoituneita yhteistyökumppaneita projektikiireisiin.

Työntekijäporukan pystymme tuplaamaan tarvittaessa.

”Asiat hoiretaan
kunnolla loppuhun asti,
justihi niinku on luvattu!”

Hiottuja kokonaisuuksia tai päivityksiä olemassaoleviin

”Me haluamme olla sinulle talo, joka tarjoaa ratkaisut ongelmiisi.”

Tarjoamme kokonaisuuden mikä on hiottu loppuun asti.

Sanomme myös suoraan sen, jos me ei osata teherä sellaasta mitä sä haluat.

Suunnittelemme ja valmistamme 1300 m2 tiloissamme itse mekaniikat, sähkökeskukset, kokoonpanot ja testaukset.

Pääkomponetit ovat tunnettuja teollisuuden komponentteja. Robotteina käytämme ABB ja Fanucin tuotteita.

Logiikkoina käytössä on Beckhoff ja Siemens. Myös Omron servovaihdot onnistuvat.

15 vuoden aikana, jonka firma on ollut niin, kuuluu myös, että aina ei tehdä uutta. On tehty paljon erilaisia linjastomuutoksia, niin mekaanisia kuin automaatiomuutoksia.

Tankkien ja oheislaitteiden siirtotyöt hoituvat meiltä myös. Suurimmat siirretyt tankit ovat olleet 200 m3.

Pyydä tarjous, kysy tai jätä viesti!

5 + 14 =